Kirkkoon kuulumattoman hautaus

25. syyskuuta 2026

Jaa tämä artikkeli

Kun läheisesi kuolee, omaisten tulee silloin viimeistään miettiä, millaiset hautajaiset vainaja olisi halunnut. Jotkut tekevät eläessään tarkat suunnitelmat miten haluavat tulla haudatuiksi, toisilla ei ole mitään mietittynä ja omaisten tulee silloin tehdä kaikki päätökset hautajaisista. Kun otat yhteyttä hautaustoimistoomme, kysymme aina, oliko vainajalla mitään toiveita. Luonnollisesti tästä ei aina ole keskusteltu, silloin mietimme yhdessä, miten kaikki sujuisi vainajan yksilöllisyyttä kunnioittaen ja hänen toiveitaan ajatellen.


Hautajaisjärjestelyissä tulee aina kunnioittaa vainajan tahtoa. Kirkkoon kuulumaton vainaja voidaan haudata arkussa tai tuhkata samaan tapaan kuin kirkkoon kuuluvakin.


Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymien hautausmaat ovat yleisiä hautausmaita, joihin haudataan pääasiassa näissä kaupungeissa kirjoilla olevat vainajat. Myös kirkkoon kuulumattomat tai muihin uskontokuntiin kuuluvat voidaan haudata näille hautausmaille.


Honkanummen hautausmaan läheisyydessä on tunnukseton hauta-alue , jonne haudataan vainajat, jotka eivät halua tulla haudatuksi seurakunnan hallinnoimalle hautausmaalle.


Ortodokseilla, juutalaisilla ja muslimeilla on omat hautausmaat mutta myös heitä voidaan haudata luterilaisen kirkon hautausmaille.


Kirkkoon kuulumaton voidaan siunata haudan lepoon, jos omaiset näin haluavat ja pappi toteaa ettei se loukkaa vainajan omaa tahtoa. Hautaan siunaaminen ei juurikaan eroa kirkkoon kuuluvan siunaustilaisuudesta. Ainoa ero on, että seurakunta perii kappelin tai kirkon vuokran.


Siviilihautaus voidaan pitää uskonnollisista elementeistä vapaana tilaisuutena. Sille ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa, omaiset voivat rakentaa sen itse vainajan toiveita kunnioittaen. Tässäkin tapauksessa vainaja voidaan joko tuhkata tai haudata arkussa kuten kirkkoon kuuluvakin. Tilaisuuteen voi kutsua oman puhujan papin tilalle ja musiikiksi voidaan miettiä enemmän vainajan näköistä musiikkia virsien sijaan. Nykyisin on yleistymässä, että jäähyväistilaisuus pidetään uurnan kanssa. Se antaa enemmän mahdollisuuksia yksilöllisempään tilaisuuteen. Tilaisuuden voi pitää esimerkiksi rannalla tai puutarhassa, merihautaus on myös kaunis tapa jättää viimeiset jäähyväiset.


Me Hautaushelmellä autamme Sinua järjestämään yksilölliset hautajaiset omaisellesi. Tärkeintä on kunnioittaa vainajan omaa tahtoa ja tehdä hautajaisista juuri oman läheisen näköiset.

Viimeisimmät julkaisut

Lumen peittämät kukat ja vihreät lehdet pehmeässä, sateisessa kevätmaisemassa, taustalla sumeat valot
25. syyskuuta 2026
Opi käytännön asiat kuolemantapauksen sattuessa. Me autamme hautajaisjärjestelyissä ja perunkirjoituksessa. Ota yhteyttä asiantuntijaan!
Ilmakuva pienestä vihreästä saaresta, jota ympäröi tyyni sininen vesi auringonlaskun aikaan.
25. syyskuuta 2026
Tutustu kirkkoihin & kappeleihin hautajaisjärjestelyihin. Me huolehdimme kaikesta, jotta voit keskittyä surutyöhön.
Sininen perhonen istuu valkoisella kukalla sumeaa vihreää taustaa vasten
25. syyskuuta 2026
Hoidamme perunkirjoituksen prosessin asiantuntevasti. Varmista perillisten oikeudet ja perintöverotus asiantuntevalla avustuksella.